Kakkonen. Ei himppa nyt, kaaaak-kkko-nnenn,
Saalis-Mähönen tavasi leveä perse nahkaa vasten naristen. Oliko nyt tosiaan
niin, että pelattiin ihan jo näinkin kovilla? Kakkosta ei nimittäin ähisty
esiin kovin usein. Joskus tämä tarkoin varjeltu "iso kakkonen"
oli vaan vahingossa lipsahtanut samaan aikaan kuin pienemmän mittapuun ykkönen
- mutta harvemmin. Yleensä itse kakkosta nimittäin pidäteltiin viimeiseen asti
ja vasta kun tilanne oli eskaloitunut niin, että hikikarpalot valuivat otsalla
sekä hiussuonet olivat pullistuneet joka paikassa äärimmäiseen aneurysmariskiin
saakka, puserrettiin väkisin kakkonen. Tai no, oikeastaan kun tarpeeksi tiukka
paikka tuli, ei siinä enää ollut niin pusertamistakaan, vaan silloin se ikään
kuin livahti tuuttiin vahingossa. Nyt taisi olla se hetki!
Sihteeri Seija Saalis-Mähönen räpelsi kakkosta
tärisevin sormin. Hikiset sormet meinasivat alituiseen lipsua eivätkä osuneet
kunnolla kohteeseen. Hän tojotti etusormellaan suoraan maalitauluun, keskittyi,
mutta tuikkasi silti ohi. Hän yritti uudemman kerran, valitettavasti yhtä huonolla
menestyksellä. Sormi ei millään osunut silmään, vaan vaelsi koko ajan ohi. Ehkä
pieni suklaanami auttaisi tähän väliin? Seija lipaisi sormeaan ennen kuin
survaisi sen ammollaan odottavaan suklaiseen aukkoon. Ei himpparauta nyt,
eiks tääl ookaan enää niit liköörinoukattei? Hiki virtasi sihteerin
hirsutismiviiksiä pitkin huulen päälle ja hän joutui nuolaisemaan ennen kuin
tipahti. Huh huh. Alkaa ote lipsumaan, sillä edellisestä kakkosesta oli
himppa vie niin kovin pitkä aika.
Keskity, Seija. Ei himppa nyt, kes-ki-ty.
Plumps, no nyt osui!!! Viimein Saalis-Mähönen sai kuin saikin
suklaisen nautinnon siivittämänä sormensa ujutettua tiukkaakin tiukemmin
varjeltuun kakkoseen ja onnistui painamaan sitä oikein kunnolla. Helpotuksen
aalto vyöryi hänen ylleen hyvänolontunteena kuin satapäinen orkkulauma. Ei
himppa, tässä sitä oltiin taas. Hiipivä kauhu liversi hänen pöksyistään
tuskin kuuluvana sihahduksena kantamanaan koko poliisitalon ensimmäinen
kerros.
"Kakkosta painettu", hän sihahti ensin
radiopuhelimeen ja odotti sitten, että hänen puheluunsa vastattaisiin.
…
Entinen kylähullu, nykyinen
joulutonttu Turre Krööninki luki pajallaan ihmisten lahjatoivelistoja,
jotka Joulupukki oli hänelle toimittanut. Nimimerkki “Kiinan pallihiki” oli
toivonut tänäkin vuonna lahjaksi matkatoosaa eli –pimppiä. Jåseånpärkkele, Turre
manasi. Jåka vuåsi piti muovailla näitä samoja naisten ulkosynnittimiä
pärkkele.
Nimimerkki “Erolan Anatooli Lahesta
vaan” toivoi ummetuslääkettä, sillä nyt oli kuulemma iskenyt aivan totaalijumi
eikä hän saanut kerrassaan mitään pusattua aikaan. Turre kääri hänen
pakettiinsa hitupippisen “Jorman erikoista” ja siirtyi seuraavaan kirjeeseen.
Tämä eräs Kaisa-tuhmeliini
Lappeenrannasta se toivoo samaa kuin Voikkaan Iikori joka pärkkeleen vuosi:
pizzaa ja ölppöstä. Turre oikoi karvaranteitaan ja tekaisi lapsosille
tostanoivvaa Turres Krismas Spetsiaalin. Lättänän päälle lensi jåuluskinka,
ananas, håmeinen juustå, valkåsipulipuli, råsåli, lantulaatikå sekä ullatustäytte.
Turre raastoi päälle vielä hiukan käsikarvaa ja viskasi emmentaalit perään.
PiiiiirrrripirrrrpirrrrPIRRRRRIPIRRR. Yhtäkkiä pajan puhelin soi
pahaenteisesti. Turre pöllytteli jauhot käsistään ja tarrasi tottuneella
otteella tiukasti kahvaan.
”Halåjata hallååta sekä suomeks että ruåttiks, hääre
Turre, vemmeduuu?”
”Niin? NiiiiIIIN?
Jååå? Jåååå? Jassåååå? Onkå nåin? Va, himppa? Himppå? Kakkånen? KAKKÅNEN?
NUMMER TVÅ? Ja Mikko Taaperokin on tulossa? Åhhåh! Jakåmmer jakåmmer, tulen
heti.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti