Räkänokkien joulun mielikuvakalenteri 2013, Luukku 13

Arja Meiluksen kermaperse hyppelehti jeepin kyydissä pitkin ja poikin metsäteitä. Nainen mussutti ammuntojen johtajalta saamaansa armeijan suklaapatukkaa. Kaikkeen sitä pitää alentua näin sota-aikana. Missä mätileipäset ja muut alkupalat? Meiluksen pinnaa oli koeteltu rankalla kädellä, kun mistään ei löytynyt smetanalohta eikä uuniperunoita. Ei, vaikka hän oli valjastanut etsintäpartioon kokonaisen jääkärikomppanian. No, ehkä se on kuitenkin pääasia, että ollaan taas menossa tämän rupusakin kanssa johonkin tärkeään paikkaan, tärkeään seuraan. Siellä saa varmasti äyriäisiä tai jotain muuta paremman väen ruokaa. Vielä äsken Meilus oli tehnyt hidasta, tuskallista kuolemaa keskellä Suomen sodan etulinjaa, nyt onni oli kääntynyt ja oltiinkin yhtäkkiä matkalla pois tantereelta. Varmaankin pääesikuntaan. Isot herrat suunnittelivat takapenkillä hyökkäystaktiikkaa Jaalan Seolle. Kartat olivat levällään ja miehet puhuivat kieltä, jota Meilus ei ymmärtänyt. Kun Suomi voittaa tämän sodan neukkuja vastaan, niin minusta saattaa tulla uusi Mannerheim! Arja Mannerheim! Arja VON Mannerheim!! Ehkä koko sota nimetään minun mukaani? I Maailmansota, II Maailmansota, Arvon Arja VON Mannerheimin Voittama Sota. Sen jälkeen saisi varmasti uusia etuuksia ja pääsisi äärimmäisen tärkeisiin paikkoihin! Meiluksen kalliissa punaviinissä marinoitu perse meinasi äkkiä luisua pois penkiltä, kun auto yllättäen pysähtyi. Auton edessä seisoi tumma mies huitoen vinhasti käsillään.

Kaaleppi Rinta-Talja oli esittellyt nahkakuuliaan sen verran auliisti presidentille varuskunnalla, että hänet oli pakko laittaa käsirautoihin. Paitsi ettei Kiiskiöllä tai Jurvakalla ollut sellaisia mukanaan. Suur-Kouvolassa ei koskaan tapahtunut mitään, joten kumpikaan ei ollut katsonut tarpeelliseksi kantaa mukanaan mitään varusteita moneen kuuk… vuoteen.

“Nyt saatana ihmisiksi sitten siellä”, Kiiskiö mäkätti työntäessään Kaaleppia maijan periin. Maijasta kuului omituista kopinaa ja se heilui itsekseen, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.

“Mitä HELVETTIÄ tuo munasillaan oleva mies tekee teidän mukana?” Saari-Liuskekivi huusi konstukaksikolle.

“Nokun se sika oli hänen tilaltaan”, yritti Jurvakka.

“Itse käskit hoitamaan homman ja yhtäkkiä kesken kaiken piti sännätä taas kotiin”, Kiiskiö nurisi.

“Otettiin sitten tämä todistaja mukaan”, Jurvakka jatkoi.

Voi näiden tavan tolvanoiden kanssa, Saari-Liuskekivi pohti siirrellen hiuslisuriaan mietteliäänä puolelta toiselle, kaivoi sitten navastaan keltaisen nöllin ja neppasi sen ilmaan. Se mötkähti sisäministerin kulmakarvaan ja jäi kiinni… no, paskaan.

“Eikös meilläpäin syylliset viedä aina PUTKAAN?” hän mylvi taas konstuille.

“Mutta ei tämä miekkonen sitä sian päätä tonne Ladaan edes laittanut”, Jurvakka valaisi etsivää.

“Sen serkku Kaarlo oli soittanut ja pyytänyt lähettämään kyseisen sian Kouvolaan.”

“Ahaa, syyllinen on siis – yskyskyörGGGGGH PERKELE YSK-YÖHHHH, kun ottaa hengen päälle tämä jatkuva tietäminen - satimessa”, sherlokki Saaka puolestaan ojensi kulmakarvojaan.

“No ei, ei se Kaarlokaan sitä sikaa ole kuulemma mihinkään laittanut!”

“No kuka SAATANA se sitten oli?” puuttui paskaministeri puheeseen.

“No sitä ei tiiä kai kukaan”, Jurvakka valitteli.

“Hyvä herrat, pitäisikö nyt ottaa huomioon se Latikan kontissa äsken ollut Jaalan kartta ja se uhkaus Karj… Jaalasta takaisin”, Ari Puuhellakin osallistui keskusteluun, vaikka olisi mieluummin katsonut televisiosta parhaillaan tulevaa Sairaan nolot ja kuusaalaisen rumat -ohjelman uusinta jaksoa "Törnin paksu siemenlahja Meisille, tuolle viivan iloista nauttivalle pikantin omahyväiselle tumputtajalle, jonka päätä kuitenkin särkee kun Törni koittaa päästä päntseihin, eikä se mene edes aivosyövän piikkiin, sillä se on Salli jolla se syöpä oli nii". 

Puuhella valaisi etsiviä ja presidenttiä peräkontissa olleesta laatikosta ja siinä olleista johtolangoista.

“Pyydän anteeksi, herra presidentti, mutta nyt ei olekaan enää aikaa hukattavaksi. Meidän täytyy kiiruhtaa kohti Jaalaa”, vanhempi etsivä sanoi presidentille Puuhellan tarinan kuultuaan ja astui lähemmäs Datsunia.

“Siinä tapauksessa minä tulen mukaan”, presidentti Ahti-Saarisiittiö jyrähti.

“Saanko teiltä kyydin, arvoisa ylikonstaapeli, vai tulenko tuolla piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkällä Meipäkilläni perässä?”

Saari-Liuskekivi pohti hetken tohtiko hän ottaa presidenttiä Saakan Datsunin kyytiin ja teki nopeasti päätöksensä.

“Kiiskiö. Jurvakka. Ottakaa presidentti kyytiin ja antakaa hänelle arvoisensa kyyti.” Etsivä silmäili konstaapeleita merkitsevästi, jotta nämä eivät tällä kertaa munaisi koko hommaa itse presidentin silmissä. Saaka ja Saari-Liuskekivi nousivat Datsuniin ja lähtivät kiitämään lähes viittäkymppiä kohti Jaalaa.

“Selvä!”, Jurvakka innostui arvokkaasta kyytiläisestä ja niin presidentti lähti kävelemään määrätietoisesti kohti Fiiattia.

“Mu-mutta…” Kiiskiö yritti keskeyttää toisia, mutta liian myöhään.

Jurvakka avusti presidentin takaloosteriin, hänen perässään sinne hyppäsivät myös paskaministeri Väisänen sekä Suomen Puolustusvoimain komentaja Ari Puuhella.

“Terppa!” munasillaan yhä ollut Kaaleppi tervehti presidentin seuruetta takakontissa. Kaalepin ja seurueen ympärillä maijan kontissa röhki kuusitoista elävää emakkoa.

VRMMMMM – Jurvakka survaisi kaasua ja auto nytkähti liikkeelle, ennenkuin kukaan ehti ulos kyydistä.