Räkänokkien joulun mielikuvakalenteri 2013, Luukku 12

Sisäministeri Päivikki “Rässykkä” Väisänen sukkuloi ITSE itsensä alokkaiden välistä näppärästi paraatipaikalle katsomaan mitä alikersantti puuhasi tikittävän Latikan takaluukulla. Tik tik tik tikitikitikitiki… Naks, kuului yllättäen takakontin lukosta, kun alikessu sai kuin saikin tiirikoitua sen viimein auki.
“Annas kun MINÄ avaan sen ihan ITSE”, Väisänen änki luukulle. Siellähän saattaa olla vaikka kiljua ja se kyllä kuuluu min… valtiolle. Väisänen tempasi luukun auki piittaamatta alikessun varoituksista ja sen jälkeen noin kymmenen muutakin silmäparia käveli lähemmäs tuijottamaan konttiin. Ari Puuhellakin oli saanut television eteen liimatun perseensä raahattua ulos ja hänkin hämmästeli kontin sisältöä haavi ammollaan. Takapaksin sisällä oli puinen laatikko, jonka kannessa oli kello. Kannessa oli myös Jaalan kartta, johon oli piirretty yksi rasti ja kartan viereen teksti “Karjala Jaala takaisin”. Kello näytti laskevan aikaa taaksepäin. 9-8-7-6-5-4-3…

“JUOSKAAAAAAAAAAAAAA!”, alikessu huusi alokkaille. Kaikki lähtivät juoksemaan eri ilmansuuntiin kauemmas autosta paitsi ITSE Väisänen, joka halusi IHAN ITSE nähdä että mikäs se tuommoinen kello oli, olikos se kenties Leijona vai ihan aito Roleksi… 2-1…

BAPATAMMMMM-pat-pat-patpatpatpat-SPÄSH-FLUIT-roisk-roisk-FLYT-LÄTS!

“POMMI! POMMI!!! LIKAINEN POMMI! Suomi on joutunut likaisen pommin kohteeksi!!!” Ari Puuhella mesoi kauempana, kun ilman täytti lentävä… (HAISEVA) …hmmm… erite? Auton vieressä seisoi tunnistamaton hahmo hartiat kyyryssä. Hahmo oli ilmeisesti kunnossa, mutta hukkunut kauttaaltaan… nuuhnuuh… sianpaskaan! Pat-pat-pat-patpatpat, takakontista kuului vielä viimeisiä jättiläismäisen pommin ääniä. Auton ympärille oli lennellyt lämpimän roinan lisäksi kymmeniä papattimattoja ja muutamat kiinalaisen jämät. Juuri silloin Datsun kurvasi paikalle renkaat lähes vingahtaen. Saaka könysi vaivalloisesti ulos autosta molemmissa käsissään soden munkkipussit. Saari-Liuskekivi nousi ulos toisesta ovesta, pohtien samalla ääneen soden kokin, Anjan, munkkeja, joita nainen tarjoili joskus takahuoneen puolella terhakkain… terhakkaana, mutta tunki sitten ne ajatukset mielestään. Keskity, hyvä mies. Edessä näkyi Meiluksen Lada, jonka takaluukku oli auki. Joka puolella näytti olevan… haisi olevan… nuusknuusk… kyllä. Rehellistä, suomalaista, tunteella ja nautinnolla väännettyä tuotetta.

“-Nuuh nuuh-, onks paska jo -ysk-ysk-yörgggggggh-perkeleen perkele kun ottaa hengen päälle tämä jatkuva kiire- tuulettimessa vai –mjämmjämm-mjämm?” Saaka kysyi alokkailta sokeria suupielissään. Mjämm-jämm, klup.

“Niinkin vois sanoa”, joku naureskeli, mutta se ei ollut tumman paskan peitossa oleva hahmo, jolta ei näkynyt kuin silmät. Häntä ITSEÄÄN ei nimittäin naurattanut yhtään.

“Kalu?”, Saaka kysyi tummalta, löyhkäävältä hahmolta. “Calou?”

“Se ei taida olla kristillis-nigeeri väristään huolimatta”, Saari-Liuskekivi huomasi. “Taitaa olla… kröhömmm… rouva sisäministeri?”

Samassa pihaan lipui piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän pitkä musta Meipäkki-merkkinen limusiini. Väisänen pyyhki silmiään puhtaaksi sen verran, että näki kuka siitä astui ulos: Suomen tasavallan presidentti Mauno Ahti-Saarisiittiö. Ei saatana. Pressan piti tulla vasta tunnin päästä kokoukseen. Nyt ollaan kyllä korvia myöten paskassa.

Saari-Liuskekivi otti kohteliaasti hiuslipareen päästään ennen kuin kätteli ja kumarsi Mauno Ahti-Saarisiittiötä, Suomen tasavallan presidenttiä.

“He-herra presidentti! Tämäpä yllätys!”

Hyvä, että täällä haisi jo muutenkin paska, sekoittui roinat omissa pöksyissä tähän samaan löyhkään. Saaka mussutti sodemunkkiaan ja odotti vuoroaan päästä kättelemään itse presidenttiä. Kiiskiö ja Jurvakka kurvasivat Ducatolla Tuohikotin varuskunnan pihaan juuri samaan aikaan ja hyppäsivät ulos autosta, toinen ketterämmin kuin toinen. Kiiskiö marssi suu mutrussa edellä ja Jurvakka läähätti kärsänenä höyryten perässä. Fläp fläp fläp fläp flap, fläp-fläp-fläp-FLÄP, kuului samassa Saari-Liuskekiven ja presidentin takapuolelta.
“Jahas, sieltä tuleekin varmasti ohhoh Mikko Taapero, Heltsingin huumepolliisin päälliköitä. Hän tuli tänne varmuuden vuoksi turvaamaan tilannetta ja avustamaan Suur-Kouvolan virkavaltaa, ja hyvä että tulikin, kun kerran ollaan tekemisissä aidon likaisen pommin kanssa”, Saari-Liuskekivi selosti presidentille ja lämmäsi lisurin takaisin päähänsä. Fläp fläp fläp fläp flap, fläp-fläp-fläp. Etsivät ja presidentti kääntyivät ympäri ja tähyilivät taivaalle. Helikopteria ei näkynyt vielä missään. Ääni kuitenkin voimistui. Fläp fläp fläp fläp fläp! Väki laski katseensa alemmas. Heidän edessään nököttikin Kiiskiön ja Jurvakan kyydissä matkustanut kummallinen mies. Ilman housuja. Fläp fläp fläp fläp flap, fläp-fläp-fläp, heilui nahkainen helikopteri.

“Herra perrrrsidentti, Kaaleppi Rinta-Talja!”, mies esitteli itsensä.