RÄTÄTÄTÄ, TYKKKY
TYKKY JYTKEN PAukkU! Meiluksen tuulipuku kahisi tykinjytkeessä. Tätä
paiskontaa oli nyt jatkunut ainakin…ainakin
kolme, joo-o, kolme minuuttia, eikä tämä tästä ollut laantuakseen. Tässä sitä nyt istuttiin, kuolemassa. Ja meikitkin oli ihan miten sattuu! …ja perkeleen kova nälkä. Eikö täällä sodassa syöty lainkaan? Jos
joku ei veisi Meijusta kohta johonkin tärkeään paikkaan, niin se olisi
itku-potkuraivareiden paikka. Tässä ja
ihanjustiisa. Ihan sama vaikka miten
kuolisi ja monta kertaa. Näin pystyynkuollutta kuolemista ei kerta kaikkiaan
voinut katsella, vaikka olikin aika…EMÄPERSE kun rysähti lähellä!
Vieressä oleva ammuntojen johtaja katseli tulitusta kuin
lapsen syntymää, niin ihanasti tykinmurkula putkenpäästä pullahti tuomaan
kuolemaa lähimaastoon.
”EIKU LAETATTE SEN KARTUSSUN TOESENPÄE SIEHE…EI SITÄ KUULOO
NIIN TYÖNNETÄ PIIPPUO…ELÄKÄ SIE SARVELA SIELÄ OSSOOTTELE IES VAHIGOSSA SILLÄ PIOPULLA
TEÄNNE! … JOS SIE LEPPÄNEN OTAT SEN SOKKALOESE IRTI NIIN MEILLON TIÄLLÄ KOHTA
SEVVERRAN IRRONNEETA ROAJOJA ETTEI KUKKAA TIIJJÄ KELLENE KUUL…PETOMUA, ET RUSSAUTA
NIITÄ VARPUSLOESII NE EI OO MEIJJÄN TARKETTII NÄHNYNNÄKKÄÄ! NEEVOSTO-LIITTO ON
TUOLA PÄEN!”
Meijuksen edessä Sudenpentujen käsikirja oli avoinna
tantereella auki R:n kohdalta (Räkä™:
Vuolaasti poskellekin valuva yleensä humanis-eritteellinen roiske,
nöllimäiskäys, turaute. ks. myös Rinta-Talja, K.) Meilus ei tällaisia
tietenkään huomannut, vaan otti siirtyi lähikontaktiin ammunnan johtajan
kanssa:
- ”Ant…ant…AN…ei perse ei kyllä pystyisi san…anteeksi,
olisiko täällä ruokaa kun vähän nälättäisi? Jos saisi lohta…kermaperunoilla ja
vähän siihen tartark…”
- ”MITTEE, ROOVA KENRAALI? KUEMMIEKUULE!”
Rätätätä.
RYTKENRÄTKEN PAUK PAUK flyf PFIFK! Siiuuhhhhh-- KABOOMmbahB! KeBAB-KeBAB-Rätätät
ätätät!
- ”Nii että onko ruokaa? Lohta tai jotai, vai pitääkö lähtee
huoltsikalle?”
”MITTEE?”
- ”Onko lohta ja KERMAPERUNII?”
RYTKENrytkenratatatatRYTKRYTKPAUKflöfJYTKIS!
- ”Jos ei oo ruokaa nii MÄÄ VOISI HYÖKÄTÄ LÄHIMMÄLLE
HUOLTSIKALLE! ONKS NIINKU ROTSER?”
- ”ROOTSER! HYÖKÄTTÄÄ HUOLTSIKAALE! AMMUNNAT SEIIIiiiIiI-S!”
Ammuntojen johtaja nosti kätensä ylös ja koko apokalyptinen
mäiske loppui siihen säveleen. Meilus katseli ihmeissään, kuinka sotapojat närpivät
itsensä näreestä ja hyppäsivät kuin sopulit kuljetusrekkoihin yksi kerrallaan. Lauhkeita kuin kaupunginhallitus…voiettä
mitä poikii! Josko tuosta saisi pari
vartevaa sihteereiks niin vois antaa sille veltolle Hakkaraiselle korkkaria perseelle…aijai
aika velikulleja näyttivät olevan tuossakin nuo kaksi!
Kaikki varusmiehet kiipesivät autoon 15 minuutissa ja siellä
nököttivät, kuten Suomen armeijassa oli, kau-an: Lähtö kesti, sillä vänrikki
Elkeröisen kahvimuki oli hukassa ja etsimispartio (2 jääkäriä, yksi lääkintämies ja yksi
sotaterrieri) pääsi hommiin. Ei mennyt kuin 30…40…50…200 minuuttia ennen kuin
homma oli ohi ja Meiluksen eliittikermassa marinoitu tuulihousutakapuoli hytkyi
jeepin etupenkillä auton matkatessa mutaisia metsäteitä kohti Jaalan SEOa.
Ammuntojen johtaja oli parin muun tärkeännäköisen miehen kanssa takapenkillä
vetämässä viivoja karttaan, että ja siinä keskustelivat, että tuosta ja tuosta mennään ja antakaahan
pojjaat kun minä näytän miten ne pensasneuvostoliittolaiset niistetään tuosta
kohtaa, jos me otetaan tämä virojokelaisten potkukelkkapataljoona ja isketään
tuohon… ei ei saatanan tonttu, et nyt vie ittees siihen suohon vaan tästä…eihä hyökkyytä näe käyä voan tuoho ja tuoho
laetettaa sinkoloeset ja kylkimyyryllä etenette, Petomua soap russauttaa reekää
vihollisse linjastoloesii se o sellane himotykki koko ukko…kartta alkoi
näyttää yhä enemmän ja enemmän kolmivuotiaan piirustukselta, mutta miehet vaan
jatkoivat. Meilus ei ymmärtänyt sanaakaan, mitä ukot puhuivat, mutta sentäs oli päästy liikkeelle näreestä ja kaikki nuo mukavat pojatki tulis mukaan,
onneks oli noita autoja nii paljon!
- - -
Samaan aikaan Korttibackan Datsun kurvasi jälleen uuteen
mutkaan Tuohikotin tiellä. Tienvarren männyt lähes vilisivät auton kaartaessa vasemmalle. Saari-Liuskekivi
keräili hiuslisäriään ties monennettako kertaa autonlattialta. Sylissä ollut
pirtelö purskahteli pahakseltaan syliin, juustohampparit olivat pitkin autoa. Perkelettäkö niitä. Korttibacka oli
varsin hurja kuski: auto oli mennyt lähes
slaikkarissa ainakin kolme viimeistä mutkaa. Pyöreä nainen mähnysti merkkaria
ja puhisi silmät kiiluen ratin takana. Hikinoro valui pitkin poskea.
Saari-Liuskekivi hoki itselleen, kuinka Taapero oli puhelimessa käskenyt ”penetroitumaan vahvasti ohhoh alueelle,
mutta ei niin kuin silloin Kemiössä -94, kun ei siitä ollut jäänyt kuin raumoja
ohhoh…” Helvetti, kyllä tästäkin jäisi - jos nyt ei raumoja, niin ainakin tumma
rantu pöksyyn. Perkele että vihmoi alakertaa koko homma. Tämä kun hoidetaan
niin varmana saadaan mitalit. Tai ainakin mitalikahvit. Tai ainakin jotain
pullankänttyä. Oli niin saamarin kiire, mutta ennen mitään
kraimsiini-tutkintaa kyllä pysähdyttäisiin varuskunnan sodeen hakemaan
suklaamunkit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti