Suur-Kouvolan
poliisiasemalla oli tavattoman hiljaista. Kevyt kymenlaaksolainen räntätuuli
esitteli itseään aseman avoimesta ikkunasta ylikonsta Saari-Liuskekiven
aivohiestä marinoituneelle hiuslisurille ja heitteli sitä vähän sinne ja tänne.
Eipä moinen tuntunut ylikonstaa haittaavan. Oli tärkeät asiat esillä,
nimittäin sudoku se ei taaskaan taipunut täyteen. Lokeroissa oli numero yksitoista
muutamaan kertaan ja pari K-kirjaintakin, mutta eivät ne tuntuneet edesauttavan
voittoon juuri yhtään.
Aina
toimintavalmis parivaljakko Jurvakka ja Kiiskiö etsivät ykköstä Räkänokkien™
seinäkalenterista. Kalenterissa oli kuvattuna K:n ja
S:n myyttis-nyyttinen virman Hiacella Lapin perukoille, pukin pussimaahan.
Ah, miten kauniisti tuo pakettiauto lensi kuvassa pitkin tunturimaisemaa. Ylönen oli sidottuna katolle, mutta näytti silti nauttivan houdinimaisesti virvokkeita.
Erehdyttävästi Kaarlo Rinta-Taljaa muistuttava hahmo ratsasti vielä
erehdyttävämmin Mairea muistuttavalla porolla tunturimaiseman varjopuolella.
Raippa lauloi! Komeat revantulet valaisivat muuten hieman takajäykkää ja
stereotyyppistä maisemaa. Jätkät olivat juuri avanneet ensimmäisen luukun ja
äimistelivät pientä kuvaa, jossa oli pikkutarkasti kuvattuna Jaalan
maatalousmessujen meijerikilpailun voittajan leilit. Kyllä ne muistettiin,
mutta että tuommoiset ne sitten olivat. Mahotonta!
Viimevuotiseen
Valkealan senioripiruettiluistelijoiden kalenteriin verrattuna tämä kalenteri
oli kuitenkin kesy näin ekanäppäimillä arvioituna. Odotettavissa ei esim. ollut “avoimen nahan spagaattia on
ais bai Salme” (luukku kahdeksan) tai luukun kolmetoista pieruettishowta. Luukun avattuaan Kiiskiö oli rientänyt saman tien vessaan norjalle. Myös luukun kaksikymmentä hieman kuihtunut torttupöytä oli vähintäänkin riittävän naturalistinen kuvaus.
Sellaisen kalenterin jälkeen tarvitsee jotain kevyempää, jota toivottavasti
tämä Räkänokat™-kalenteri edusti.
Äkkiä
puhelin pärisi juuri niin kuin aina poliisitarinoissa ne pärisevät. Kuva
siirtyy lähileikkaukseen. Siinä on vihreä puhelin. Se pärisee. Sekunnit
kuluvat. Poliisit katsovat toisiaan. Silmää siristetään. Kulmakarva nykii. Raavitaan otsaa ja vähän pakaraa. Toisessa huoneessa olevan sihteerin tuoli narisee,
vai onko se kenties sittenkin sihteerin ovelasti narinaksi naamioima ekopäästö?
Ulkona kuusessa orkku jyystää käpyparkoja kiiluvin silmin. Tikka hakkaa
pähkinäpussia, tynk tynk tynk TYNK, eikä lainkaan hellitä. RiiiNG RiiiNG puhelin soi yhä, kun tarinan kirjoittaja yrittää väkipakolla kuvailla
ajan kulumista eri näkökulmista. Lopulta Saari-Liuskekivi korjaa kuontaloaan,
pyyhkäisee hikeä otsalta ja asettaa puoliksijyystetyn korvapuustin pöydälle
sudokun päälle:
”Hall…
*YSK YSK KRRLRÖL* Perkeleen puusti aina kurk…*RHyrSK Yöööörk FLyTHYH* Hallo,
polliis-asemal, ylikonstaappi Saari-Liuskekivi puhelimes. Ansti tulla tarinata
nyttejo!”
Hätääntynyt,
selvästi kristillis-nigeeriläiseltä kuulostava ääni lähes kiljui piuhan
toisesta päästä:
”Tulke
Kusa, äkki! Mielöysi tost sillalt kokonaise ruho! Pääo irtileikattu ja maka
ruho sillal! Kauhianäky! Kauhia!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti