Teilorin udarshow’n lätke kaikui vieläkin huoneen seinistä,
vaikka ohjelman laimea lopputunnari jollotteli märkine trumpettikuvioineen jo televisiosta. Suomen
Puolustusvoimain komentaja Ari Puuhella tarkasteli Suur-Kouvolan Sanomista jo
seuraavia tv-ohjelmia. Ei hitto, seuraavaksi alkaisi Emmendale jaksolla ”Kain
varastaa limukkaa ja Norttii kaupasta ja sitten se partasuu hakkaa sen tai
ainakin melkein koska ei hakkaakaan vaan menee ja juo viskiä ja sitten sen akka
hakkaa molemmat”, jääköön välistä. Tuon juonen jo melkein arvaakin! Se
partasuu hakkaisi sen Kainin tai ainakin melkein ja sitten se joisi kännit ja
kuitenki ihan varmana sen akka sitten tulisi ja hakkaisi ne molemmat. Sen
jälkeen tuli Kamala luonto, jossa tällä kerralla aiheena oli ”Kotkalaisten kurppanokkien
kevätkiehnyy”, joo ei sitä…ne kiehnyyt
oli niin nähty. Kotkassa oli vaan homolintuja...tai mitä lie paskavareksia. Onneksi illalla tulisi
”Nikellan herkut lähikuvissa”. Viime kerralla oli tutkittu Iist-Endin
torttutarjontaa ja Nikella oli näyttänyt, kuinka valkoinen mähmä pitää
oikeaoppisesti puristaa piparille. Reseptien takiahan Puuhella sitä seurasi,
vaikkei kokkismiehiä ollutkaan. Mirva-vaimo oli umpisurkea keittiössä, mutta
kyllä tähän asti oli yhdessä eletty puoliraaoilla perunoilla ja kalapuikoilla,
niin saisi mennä loppuun asti samoilla. Se
oli taas pottupäivä tänään muute.
Puuhella nousi tuolistaan ja käveli katsomaan ulos ikkunasta.
Pihassa seisovan, harvinaisen loppupoljetun Nivan ympärille oli kertynyt iso
joukko varusmiehiä. Kas, nyt alikersantti Ala-Mättöhän se siinä hätisti liian innokkaita
alokkaita pois auton ympäriltä. Puuhella avasi ikkunaa kuunnellakseen, mitä
pihalla tapahtui:
”Mikäs nyt naurattaa
Innanen? Napittakaa paitanne ylös asti, niin ei rintavarustuksenne ole niin
uhkaava! Nyt on rauhan aika! …Seuraava joka inahtaakaan, saa pestä hammasharjallaan
vääpelin vessan ja soden suklaamunkeille ei ole mitään asiaa kuukau…
Tuossa Nivassa oli jotain outoa. Sen peräikkunat olivat
mustat ja ihan kuin auto olisi tikittänyt,
mutta sellainenhan oli ihan omituista. Auton peräpaksi näytti siltä, että
sieltä purskahtaisi hetkenä minä hyvänsä valtavalla voimalla jotain, mutta
ainakaan alikersantti ei näyttänyt sitä eleistä päätellen huomaavan millään
lailla. Hmm. Sisällä huoneessa
sisäministeri keuhkosi taas keksimästään Ydinvoimasta, johon voisi liittää
myös Karhuryhmän, Laions-Klubin sekä ehkä Voikkaan etruskiyhteisön, jos
neuvottelut etenisivät HÄNEN haluamallaan tavalla. Kivinorkous kaivoi nyt
nenänsä sijaan korviaan ja blottasi sieltä löytämänsä nekareet yksi kerrallaan
suuhunsa. ”Ja kuulkaas minä sanon, että perustetaan Poriin sellainen nopean toiminnan
sanasotakoulu, josta voisi sitten lähettää kriisial…mitä sä Arska siellä
ikkunassa näät? Yrittäisit nyt hyvä mies keskittyä, nää on tärkeitä juttuja mulle. Siis Suomelle.”
Sisäministeri Väisänen käveli uteliaana ikkunaan katsomaan,
kuinka alikersantti oli vanhan auton kimpussa. Joukkueellinen alokkaita oli
auton takakontin edessä asennossa. Voi miten komealta se näyttikään. Meidän
sotapojat noin tanassa, ja tuo yksi nainen. Saisi
napittaa paitansa! Hyiolkoo! Mutta mitäs mitäs, alikersantti kiskoi
peräkonttia, mutta se ei suostunut aukeamaan! Voi raukkaa! Sanassa sanottiin,
että lähimmäistä oli aina autettava: ”Odota hei sinä siellä, kyllä minä tulen
avaamaan!...niiin, MINÄ avaan sen luukun!”, Väisänen komensi ikkunasta. ”Kivinorkous, nyt se sormi perseestä ja
mukaan! Tule sinäkin Arska, oot niin vetelän näkönen vellipöksy, että pien
jumppa tekee hyvää.”
----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti