Ylikonsta huusi hiuslipare otsallaan: “No nyt sä rikoit sen! Kato, tää piuha on poikki eikä jesaria näy perkele mailla eikä halmeilla. Voi saakelinjukujummi! Mitäsmyönyttetehää!”
Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Kiiskiö muistutti hellästi siitä, että onneksi hän oli laittanut kepsin Mähösen mikkiin, ja kaivoi taskustaan pienen näytön, jossa punainen piste piippasi ja piippasi. "No nyt jummijammi siinähän se törröttää! Kiiskiö minä ylennän sinut apuvarakonstaapeliks ja Suur-Kouvolan liittouma ylivoimaplatuunan kontra-animaaliks!” Kiiskiön kapeat kasvot punottivat ja hän korjasi kauluksiaan.
Jurvakka sen sijaan kaivoi taskustaan ison pussin mällejä. Tämähän oli kuin lehvoissa! Sai mässyttää mälestä ja tuijottaa skriiniä, joskin tällä kertaa Bättimies ei niitannut Jokeria pläsiin vaan siinä oli vaan piste. Piste sykki. Syk-ki. Sykki kuin valot taivaan rannassa merellä, kun sossunluukun Annelin kanssa rantaan käveltiin. Sipsipussi rapisi ja Anneli avasi kokispul...kokis...kok…
...ja niin oli Jurvakka valahtanut transsiin. Kohta hän oli nakuperse-alasti ja hyppeli kiljahdellen poliisiaseman pöydillä. Sihteeri Saalis-Mähönen tämmäsi urkuilla kontserttoa ja kannusti Matiasta entistä suurempiin loikkiin. Kiiskiöllä oli kori kädessään, josta hän heitteli ruusunlehtiä pitkin toimistoa. Ylikonsta roikkui jumpparenkaista ja keinutteli itseään edes ja taas edes ja taas, edes ja...uni vaihtui.
...oli hetken mustaa. Matias nosti päänsä ylös. Kengännauhat piti solmia. Hän oli äitinsä kanssa kaupassa ja etsi epätoivoisesti karkkihyllyä, mutta ei sitä löytynyt. Kaikkialla oli vain terveystuotteita, -siteistä alkaen perkele kaikkea. Omekat olivat vallanneet sipsihyllyn. No ei paska. Mitä tämä nyt oli?! Kokiksen tilalla oli lähdevettä. Myyjä tuli kauppaamaan maistiaisia. Tomaattimurskaa ja kurkunpalasia. “Haluatko nähdä bataattini? Se on piilossa! Etsi jos viihtit!”, myyjä kysyi ja lensi käsiään räpytellen pois. Pullahylly oli vaihtunut näkkärihyllyyn. Karkkihyllyn kohdalla oli puuroja ja mitä lie suurimoita. Tämä oli aivan liikaa. Matias irrottautui äitinsä otteesta ja hyppäsi sukkana lähdevesipullojen läpi
...suoraan poliisikoulun penkille. Tänään Matias olisi poliisikoira Rekkusen jahdin kohde, ja hänet puettiin pelkkiin vikiseviin koiranleluihin. Oli sikaa ja ankkaa ja luunraatoa ja muita värikkäitä, röhkiviä ja vinkiviä muovinpaloja. Iso peltoaukea avautui edessä ja niin lähetettiin pullea Matias juoksumatkalle. Lääh lääh! Kymmenen metrin jälkeen täytyi pysähtyä puuskuttamaan...sipsejäh...kokistah...apuaah...kun matkaa oli taittunut joidenkin minuuttien jälkeen 50 metriä, kuului takaa ylikonstan huuto: “KILLAA ROSMO, Rekkunen!”, ja niin lähti peto matkaan silmät kiiluen. Matias katsoi taakseen ja pysähtyi; Rekkunen pomppi kuin jänis, eivät koirat tuolla tavalla juosseet. No onpa jänskää! Saikohan se jonkun aivo-varktin tai jotain? Koira saavutti nopeasti saaliinsa, mutta jäikin pomppimaan Matiaksen rinnalle. Nyt sillä oli poliisikotsa päässään ja hetkonen, hetkonen... tuohan oli Kiiskiö…mitä se tuolla tavalla…”Jurvakkaaa oletpas sinä ihana pieni pontus-pöntiäinen, otatko vähän näitä sienikarkkej…”
“Jurvakka, HERÄÄ NYT SAAMARI JURVAKKA! Nyt se piste…se piste hei, herää nyt saatana! Nyt se piste lähti ja myö ollaan täällä perhana Datsunissa eikä tää saatana käynnisty! Ikkunat ihan huurussa ja perkele myö ollaan täällä ku tikku makeessa paskassa! Mikää ei toimi ja kaikki on vitullaa JuRVAKKA! - -”
---
Ylikonsta pyyhki hikeä otsaltaan ja väänsi entistä kovemmin avainta. Tällä se ennenki oli tartannu! *väänt väänt* Nyt sinä pieni perkele käynnistyt tai...voi jummien jammi käynn - nis - ty! Meijeri tarttee meitä! Ei se pärjää yksin Santasen kanssa!”
Piste kepsissä liikkui nopeasti kohti ladatun kartan reunaa. Kohta Mähönen olisi tavoittamattomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti