Olisittepa nähneet Rinta-Taljan ilmeen, kun Seijan äkäinen haajaah-potku* lennätti grillin sivuoven saranoiltaan. Tilanne oli niin sanotusti eskaloitunut siihen pisteeseen, että Räkänokkien kirjoittaja joutui turvautumaan koviin otteisiin.
“Diö Tsaals, let’s gettous bääd bois! Hyvä herra Tsaals, käynnistäkäämme moottorit! Bäng bäng pusiis via kamin!”
Grillimörskän ovesta astui sisuuntunut Seija, Iitti’s Miss Atomic Kitten 1952, yhdessä kädessään suhteellisen iso ja varmasti täysin laiton rynnäkkötuliase. Misseys-panderollissa roikkui käsranaattia ja panosvyötä jos jonkinmoista. Hittolaisen hitsikkä, Kaarlo siunasi. Tämäpä kääntyi!
Onneksi te, arvon kaksi lukijaamme, voitte ottaa ihan iisisti, sillä näihin tilanteisiin salamareportterit oli tehty: hätäpöksyisyys, satunnaiset sekavuustilat ja jatkuva se(i)mi-meihemi!
Kaarlo ei ollut ensimmäistä kertaa ratissa, mutta tietyn pikantin jännittävyys-lisän kaahaukseen toivat jokseenkin salamareportterin jokseenkin menetetyt lähi- sekä kaukonäkö sekä varsin härskisti huurtunut Hiasen etulasi, josta huolellisesti pyyhkimällä sai auki sellaisen viiden sentin näkösoiron. Välillä mutkat otettiin hyvän matkaa ennakkoon, välillä Hiase rönsi läpi ties minkä pyörävaraston, kukkapenkin ja poikakuoron. Väistelivät, Hiase ei! Jossain kaatui liikennemerkki, toisaalla pajukko! Wroom wroom! Kumi lauloi - ainakin jarrutuksissa! Wroom lisää wroom!
Kaarlo pyyhki sumentuneita silmälasejaan ja etsi oikeata ja vasenta risteystä - ei himpuravie mitään hajua. Tosta ja tosta, kyllä tämä tästä! Eikä sittenkään ku tosta! Ratti vääntyi, Hiase kääntyi. Sirkku oli enimmäkseen hiljaa, mutta välillä hän huokaili: Mutta Tsaals, oih, te olette niin hurja mies, ooh! Miten kestän kanssanne, viette minut herra Tsaals oih ihan perikatoon tempuillanne! Tuhma, ihana Tsaals! Olette-jeez!
---
Jurvakka makasi puskassa maassa, jyrsi kynsiään ja ähelsi itsekseen puhelimen kanssa: ...ja patterit loppu keske hätäsanoma...saatanansaatana näie vehkeie kanssa, ku eivät toimi minkää! Veivät Kiiskiö ja ylikonsta sisälle...rosmot...Tulisivat ITE LAITTAMAA ja antaisivat JOSKUS vehkeet, jotka toimis, ettei tarttis AINA ITE näie kanssa tuuhrata! Kittinen ja se Saatanan saatana Rihmasto siellä varikolla...no katos nytte ku mahtuuko tämä patteri tuoho koloo...no EI saatana mahu! Ei...EI MAHU...nää on aina näitä...EI MIKÄÄ MEE SAATANA KOHTUUELLA! Käet saatana jäätyy täällä...voi Jeesus mite laitetaa...eiku ei se mahu siih...mikä saatana sitä pitää kiin...Äkkiä Jurvakka nousi seisomaan ja julisti perimmäisen tulistuneena:
“ON TÄMÄKIN SAATANA TYÖMAA, VIINAA PITÄÄ JUUa - -”
Kesken Jurvakan uhmakkaan monologin piirityspihaan kartoi Räkänokkain™ Hiase kumit vähän ainakin pikkasen ulvahtaen. Sirpa, joka oli ansioitunut mm. vapaaehtoisena Korean sodassa ja Palkkanilla**, ei aikaillut, vaan hyppäsi lentokuperkeikalla sivuikkunasta pihalle, tetsasi etuovelle ja huitoi sormillaan kuin Karhu-ryhmän eläkkeelle jäänyt päällikkö Alkio! Sirpan perässä etuoven toiselle karmille hiipi salamareportteri, taisteluvarustuksenaan kamera, iso salama ja selässään painava kirjoituskone.
Jurvakka seisoi Virve kädessä pihalla. Vaihtamattomat patterit tippuivat yksi kerrallaan maahan. Plop, plop.
* Sama jolla opettajat tulevat luokkaan.
** Kunnon äksöntarinaan kuuluu aina se, että joku hahmoista on ollut sotimassa Palkkanilla tai vaihtoehtoisesti paikallisessa ammattikorkeakoulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti