Luukku 2

Suur-Kouvolan poliisiaseman päivystyshuoneessa oli ihan helvetin hiljaista, kuten aina. Missään ei taaskaan pirisseet puhelimet, eikä missään raksuttaneet tulostimet. Edellinen keikka, jolle oli oikeasti pitänyt lähteä, oli ollut tasan vuosi sitten joulukuussa. Ja se oli ollut sitten yksi niitä keikkoja, että piti soitella hätiin kaikki saatanan efpiiait ja kooärpeet ja kookeepeet. Onneksi sen jälkeen asemalle oli laskeutunut taas miellyttävä, yltäkylläinen rauha. Kaikkien, paitsi yhden poliisin mielestä. Hiljaisuuden rikkoi nimittäin ainoastaan roottorimainen lepatus, kun ylikonsta Saari-Liuskekiven hiuslisuri heittelehti pöytätuulettimen voimasta vähän minne ilmansuuntaan milloinkin. Ylikonsta oli kesällä luopunut haikein mielin sudokuharrastuksestaan, sillä ne perk***** saat**** he****** ruudukot eivät milloinkaan kääntyneet eivätkä taipuneet oikein. Sen sijaan hän oli aloittanut huomattavasti helpomman harrastuksen ja pelasi nykyisin Kimbleä, yleensä kipakan hellyttävää sihteeri Saalis-Mähöstä vastaan. Nyt sihteeri oli kuitenkin naputtelemassa jotain raportteja hieman kauempana, joten Saari-Liuskekivi joutui pelaamaan yksin. Hän oli tappiolla itselleen, mikä kiristi jo muutenkin synkeää mielialaa. Eipä ollut saatana tapahtunut pitkään aikaan todellakaan mitään. Viimeksi ylikonsta oli kokenut äksöniä juhannusjuhlissa, kun hän oli yrittänyt ottaa itsestään sitä sellaista meitsietä Saalis-Mähösen kanssa Orilammen majan edustalla omalla vanhalla Kodakillaan, mutta sihteerin ylileveä perse ei sopinutkaan oikein mitenkään päin kameran ruutuun. Apuun piti sitten kännipäissään hakea konstaapeli Kiiskiön omituinen iiffoni, älypuhelin, jolla sai otettua niitä polaroitseja vai mitä ne nyt on. Ja sitten se kuva oli levinnyt ties minne veispuukkeihin ja instarammarii. Oli syntynyt suoranainen valtakunnankohu, arsegate, kun Saalis-Mähösen lihava perse ei mahtunutkaan ihmisten tavallisiin tietokoneruutuihin, vaan oli rikkonut koko internetin yli viikoksi. Tämän jälkeen laajakuvanäyttöjen kysyntä oli kasvanut tappotahdilla.

Nak tik NAK tiktikitik! Sihteeri Saalis-Mähönen naputteli kauempana jonninjoutavaa raporttia. Nak nakunaku NAK …jaTAASperseelleen…nomutvähäkorjauslakkaatostnoii… NakuNAK! Välillä sihteeri rapisteli pöytälaatikon askistaan suklaatia finninaamaan ja mässytti suu auki. Mjaammm-jamm. Yäkk! Tää oli ananas, ihan HITSINHITSINHITSIN YÄK! NAKUNAK, tikitikiTIK. Toistaiseksi kaikki oli yhtä rauhallista, kuin yleensäkin näillä seuduin.

**

Mikko Taapero keinui kylmänhikisenä venhonsa pohjalla ja valitsi vapisevin ohhohhoh sormin ainoan ohhoh oikean numeron vanhaan Nokiaansa. Nyt ei tooo-delll-lakaan saanut mennä paniikkiin, vaikka kakkonen kurkkikin, halusi tai ei. Sen hän ohhohhohh tunsi luissaan, ytimissään ja onteloissaan. Musertava, painostava kakkonen-hhoh, joka sai aina ohhoh hikikarpalot ohhohhohhh kihoamaan otsalle ja selkään ja vähän joka paikkaan. Nyt jos koskaan oli nimittäin “KOODI KAKKONEN”. HOH!

**

PIRPIRPIRPIIIRRRR!

“Halo?”

“Koodi kakkonen! KOODI KAKKONEN!!!”

“Nummero kakkane? Mikä osotte?”

“Osote on Itämeri!!!! Hälytä heti KAIKKI!!!”

“Rafu´s spetsiaal, rafu erikone ja osotte Itameri? Onko anta tarkkempi osotte?”

“Mitä ohhohhoh? EI, kun KOODI KAKKONEN!”

“Eli mina laitta rafu spetsiaal, kinku, aura, anannnas, vakosipuli, tuplasallami! Mika osotte vai tullako sina hakema?”

*klik*

**

PIRPIRPIRPI PIIIRRPIRI! Kouvolan poliisiaseman punaisen puhelimen karmean kipakka soittoääni katkaisi sihteerin mässyttelyhetken ihan täysin, mikä ärsytti niin, että mato sihteerin paksulla ohimolla tykytti ja pomppi ihon alla niin uhkaavana, ettei Saari-Liuskekivi tohtinut lähestyä puhelinta vaikka mieli tekikin.

“Ota mulle kutone ekstamajolla ja kurkkusalaatilla”, hän uskaltautui huutelemaan sihteerin suuntaan pelkonsa läpi. Yleensä tuohon linjaan ei nimittäin soittanut kukaan muu kun Vauhtinakin Sirpa, joka kyseli mitä haluttiin ruoaksi tilata, jolloin ei tarvinnut jonossa kuluttaa kallista aikaa.

 ”Havwoo? *ku klumsklumps* Poliisiasemalla? Sihteeri Saalis-Mähönen tässä. Onko Sirpa? No tietenkin on, eli pistä mulle semmonen oikein tuhti piirakka triplamajolla ja työnnä sinne pari ylimäärästä vähä reilumpaa nakkia. MM-mmmmm. Ylikonstalle normaali ekstramajolla ja kurkkusalaatilla. Mtäh? Kuka siellä?”

*klik*

**

Jo nyt on ohhohhoh PERKELE. Eikö mistään saanut kiinni ohhohhoh muuta kuin grillikipsan myyjiä? Hän valitsi vielä kolmannen kerran uudelleen numeron, jonka kuvitteli oikeaksi. Numero oli tatuoitu hänen mieliinsä ikiajoiksi, sillä ohhh-ohhohh kakkoshätää oli niin kovin harvoin yhden poliisin työuralla, ettei numeroa sopinut unohtaa. Jos nyt ei onnaisi, niin olisi ohhohhoh pakko hälyttää presidentti ja puolustusvoimat ihan ohhoh itse. Eikä olisi ensimmäinen kerta.

**

RiiiNGGGPIRIPIRIRINGgggGGG

“Anskatto!” ylikonsta tuumasi yllättyneenä. Puhelin soi yhtäkkiä uudelleen, oikein siis poliisiaseman oma puhelin! Tätä ei ihan joka viikko tapahtunutkaan, että puhelin soisi kahta kertaa päivässä. Äsken oli ollut väärä numero ja sen jälkeen hän oli ehtinyt jo itse soitella tilauksensa Vauhtinakkiin. Sihteeri oli vyörynyt ison hanurinsa kanssa vessaan, joten nyt ylikonsta uskaltautui itse puhelimeen.

“KOODI KAKKONEN, KOOOOOODI ohhohhhHOHHHHH KAKKONENNNNNNN!”, Saari-Liuskekivi kuuli tutun äänen puhelimessa. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi.

“Nyt on ohhoh iso kakkonen, nyt on niiiin iso kakkonen että OHHOHHH! Täällä on jollain periskooppi-hohhoh totaalisen pystyssä Itämerellä!!! Tojotti kohti taivasta ihan täällä meikäläisen kala-apajilla! Hälytä kaikki, hälytä ohhohhhohh KAIK-KI!!!”

“No voi perkele! Hälytän!!! Matkalla ollaan!”, Saari-Liuskekivi sopersi luuriin kiihtyneesti, laski kuulokkeen kalpeana alas ja rapsutti hiusleparettaan edestakaisin vapisevin, hikisin sormin. Nyt oli nimittäin hätä!

“SEIJAAAAA! KOODI KAKKONNENNNNN! HÄLYTÄ KAIKKI!!!” hän ärjyi ja rupesi kiireesti valmistautumaan. Hän pakkasi äkkiä salkkuunsa lisurisaippuan, kamman, pefletin, snorkkelin, uimalasit, uimavaippoja, pitkähihaisen uimapuvun, suurennuslasin ja muistikirjan. Sitten hän söi sihteerin namurasiasta pari krispiä, siivosi ja imuroi oman autonsa, teroitti työpöytänsä kynät, veteli hammaslangalla tekariensa välit, kävi uimassa kilsan paikallisessa uimahallissa ja pesi kainalonsa suihkussa, vaihtoi toiset työvaatteet, siveli silsavoidetta varpaisiin, soitti vanhalle äidilleen ja tädilleen, leikkasi nenäkarvansa, luki iltsarista viikonloppuliitteen, kirjoitti ja lähetti joulukortit, nuoli varmuuden vuoksi toisetkin postimerkit kuoriin, paketoi viimeiset lahjat, kävi kotona petaamassa sänkynsä, antoi kissoille kuukaudeksi ruokaa, pesaisi äkkiä ikkunat ja vaihtoi kissanhiekat, ja lopuksi nappasi salkun kainaloonsa ja säntäsi ulos yhtä nopeasti kuin aina.