Ei ollut helppoa olla tasavalla presidentaali näinä päivinä. Elämä soljui kuin kirkas vuoripuro pitkin kukkaisniittyjä. Oli kaunis vaimo, josta eläkeläiset pitivät. Oli solmio aina suorassa ja tukkaa. Oli kaartinkenraali, joka kiillotti kengänkärjet, harjasi vessan, jos varpusparvi pärähti posliiniin. (Minkä sitä itselleen presidentti mahtoi, jos valtion leipurin torttu maistui näin joulunaikaan; oli myönnettävä tosiasiat.) Oli kulta- ja multarantaa silmiinkantamattomiin. Perkele miten tylsää! Kansansuosio perkele katossaan, kun kallupit huusi hoosiannaa. Hyi helvetti. Jos meni pihalle, niin ruusunlehtiä satoi joka ikkunasta. Karmeaa sontaa! Missä oli kaikki kiva: eripura, vittuilu ja poliittiset farssit? Jos eduskunnan puhemies vielä kerran soittaisi illalliselle, kehuisi ja juottaisi humalaan vanhoilla viskeillä, tässä riemastuisi viimeisen päälle. Piru vie!
Kakkoshäly oli antanut mitä mainioimman tekosyyn lähteä vaivihkaa tarkastamaan limutsiinillä tilanne, ja tässä sitä nyt oltiin Langinkosken surkeaa lurua katsomassa. Kymenlaaksossa näemmä kuihtui kaikki. Nappikorvamies avasi oven. Ei näiden häiskien nimiä muistanut, mutta kauheita kaappeja olivat kaikki. Perkeleen tasaisesti ajoivat aina matkat. Aivan valtavan tylsää. Ei ohitellut, ei kaahannut, ei mitään. Ei mi-tään. Nämä ukot eivät puhisseet mistään. Ei tullut baarijuttuja, ei kerrottu kodin vaikeuksista, vittumaisista naapureista, syrjähypyistä, ei mistään naimisesta verhot auki eikä oksentelusta ullakolla eikä mistään! Neutraalia, kammottavan tylsää!
Perillä odotti todella merkillinen seurakunta: oli jännä hiusliparemies pitkässä dekkaritakissaan, oli sukelluspukuun sullottua poliisia tovereineen, huolestuneen näköistä kalamiestä, viekkaan näköistä vieraan vallan edustajaa. Koko komeuden kruunasi vanha tuttava, Karhulan kuvernööri, itse Varsineekerin Arno, protskuvitsku-patukka kädessään ja rahkat pitkin poskia. Jep, näissä miehissä oli asennetta. Tässä oli nyt etsittyä tapahtumaa. Kaukana olivat kirjallisuuspiirit, takkatuli, näyttelynavajaispuheet, suurlähetystöt, brunssikutsut, punaiset matot, käden heiluttelut, illalliset kuunvalossa eduskunnan puhemiehen kanssa, puhtoiset toiletit, valmiiksi lämmitetyt saunat, selänpesut ja masaasit. Jeps! Näissä miehissä haisi rehellinen, tinkimätön asenne paskanluontiin, ja ilmeistä päätellen nyt oli aimo setti lentänyt tuulettimeen ja aika paljon ohikin.
“SALE! No siehä sälli oot ku tuollai pamahat paikalle! Otappa vähä tästä!” Arno Varsineekeri tuli ja kaappasi kättelyyn ja tarjosi banskua. Sitten presidentille esiteltiin koko revohka ja annettiin tilanneraportti, protskupatukka ja manskuu. Upeaa! Ihan hirveä tilanne! Mahtavaa! Ja mikä Räkä™-ryhmä hoitamassa keissiä! Jos kohta ei rysähtänyt jossain big time, niin ei ikinä!
Äkkiä lisuri-dekkarimiehen puhelin soi. Mies vastasi särmästi ja kuunteli ja kuunteli. Kulmakarvat kohosivat. Lisuria kohennettiin. Lisuria kohennettiin uudestaan. Otettiin tonitsi takin povitaskusta ja puraistiin. Kammattiin nenäkarvoja. Lisää tonitsia. Pari palaa suklaata toisesta povesta. Sivutaskusta kaivettiin kynsileikkuri ja sitten särmittiin kynnet. Kengännauhat solmittiin ja pyllyä raavittiin. Kolmannesta taskusta otettiin nenäkarvatrimmeri ja sillä päristeltiin tovi toivottoman urakan edessä. Teroitettiin kuulakärkikynää ja täytettiin hieman sudokua, joka otettiin neljännestä taskusta. Lopulta puhelu loppui ja dekkarimies työnsi lisurinsa hikiseltä otsaltaan ja raportoi:
“Se on nyt jätkät ja herra pressa sillai, että meillä on uus keissi eikä tämä lannaluomine nyt ota loppuaksee. Karhulan toril on satavissysti pommi tai ainakin satamääri pikkukiinalaisii tai jotai semmosta. Santasen Klasu, superpahis ja ilkiö, soitti mulle justiinsa ja luetteli! Mitäs nyttehää!”
“Ohhoh, tämähä on ku -13 Jaalassa, ku heiluteltii helikopteria ja Seolla oli sattua oohoh titaanien klääshi ja kunnon riisi ohh-”
Herra presidentti, Sale vaan, oli kuitenkin valveutunut vallankäyttäjä ja varsin kelpo jakamaan määräyksiä: “-Kansalaiset, meed-pörjare! Hiör-jii hiör-jii! Sä luulet, että tässä meillä on pökäle pitkällä pöksyssä, mutta kuin vääräs sä oletkaan. Me lähetämme armaan Peitsi-venhomme hoitamaan tsukellusveneuhkaa, ja tämä armaada sulloutukoon nyt mun limoutsiiniin viimeistä Räkä™-päätä myöden. Hoidetaan Karhulan tilanne, va-evö idiis, ja annetaan merivoimain yksikön purskuttaa omansa! Sinä lisuri-dekkarimies, ilmoita tästä venhon kapulle. Mitelköön huolella! Ja sano sitten että givmii fulstadysriiport, kun ovat selvillä vesillä! Kalamies ja liipares ja karvahattu ottakoot selvää siitä ryptatusta viestistä matkan aikana!”
Tämän sanottuaan presidentti nosti etusormensa ylös ja kimposi limutsiiniin uudemman kerran. Ovi meni kiinni ja auto heilui. Kuului ähkyntää ja mähkyntää. Ovi aukesi ja - tadaa - niin auton vierellä seisoi sotajoukkojen ylimmäinen komentaja sinivalkoinen rullaluistelukypärä päässään, rintapanssari ja polvisuojat tukevasti paikoillaan ja Tacklan uunituore jääkiekkomaila kädessään.
“Nyt sotilaat, mennään antaan niille pataan nii että lätisee! Limutsiinin nouse!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti